torstai 22. lokakuuta 2015

Nyt on opetustani olleet seuraamassa kaikki Kaasuttimen kaverit ja opettajamme. Palautteet löytyvät tuolta "sivuista". Yhteenvetona on todettava, että kovin kannustavaa palautetta sain. Ammatillisen kokemukseni koettiin näkyvän työotteessa. Menetelmiä oli käytössä ja ne olivat tilanteeseen sopivia. Huomiota kiinnitettiin myös tapaani kertoa tarinoita ja paljon esimerkkejä. Sitä pidettiin toimivana. Kehitettävää löytyi siitä, että voisin tarkemmin kuvata esityksen rakenteen heti aluksi. Näin osallistujat tietäisivät tarkemmin, mitä on tulossa. Tämä on hyvä idea ja otan sen ilman muuta käyttöön.

Kokonaisuutena oli etuoikeus saada näin paljon palautetta ammattilaisilta. Siihen on opettajan työssä harvoin mahdollisuus.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Kaikki kirjatiivistelmät on nyt käsitelty. Sanna johdatti meidät aluksi uuden ajan johtajuuden äärelle. Esityksessä oli runsaasti tiukkaa asiaa työn muutoksesta ja johtamisen muutoksesta. Jukkaa taas kiinnosti jaetun johtajuuden taito. Hän lähestyi kirjaa toisesta näkökulmasta ja haastoi meidät keskustelemaan kirjan keskeisistä teemoista. Mira tutki kouluttajan kehittymistä. Hänen esityksessään oli runsaasti hyvää pohdintaa kirjan annista ja tärkeimmistä havainnoista. Annen mainio tiivistelmä nosti esille olennaiset asiat innostamisesta. Hänen kirjansa oli ilmeisen kiinnostava Myötämanipuloinnin taito. Oma tiivistelmäni oli tutkivasta oppimisesta, joka on jo kauan minua kiinnostanut. Yritin tuoda esille sen keskeiset käsitteet ja tutkivan oppimisen prosessin vaiheet.

Kirjatiivistelmät olivat kaikki kovin kiinnostavia ja innostavat lukemaan ko. kirjan. Hyvä tehtävä kaiken kaikkiaan.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Eilen oli verkkosessioni vuoro. Kyllä jännitti. Olen toki aiemminkin valmentanut verkossa, mutta käytössä on ollut työväline, joka antaa enemmän mahdollisuuksia osallistujien aktivoinnille. Niinpä tämä verkkosessio meni aika paljolti yksinpuheluksi, vaikka olinkin miettinyt mukaan aktivointikysymyksiä. Saamani palautteen mukaan olisin voinut tehdä pienen demostraation coachingista, joka oli aiheena tai mahdollisesti etsiä demovideoklipin. Hyviä ideoita - harmittaa, että en tajunnut noita. Pääosin palaute oli kuitenkin positiivista. Pääasiahan on oppiminen ja sitä tapahtui.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Tänään olin ensimmäistä kertaa seuraamassa kollegan työskentelyä opeopintojen merkeissä. Oli hienoa seurata todellisen Pron toimintaa luokassa. Hän sai oppilaat aktiivisesti mukaan keskusteluun ja haastoi heidän ajatteluaan yhä syvällisemmäksi. Opetusmenetelmiä käytettiin monipuolisesti ja luovasti ja opiskelun rytmitys toimi hienosti. Opin sekä opettamisesta että aihepiiristä! Kiitos Eija!