sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kaksi kertaa minulla on ollut havainnoija valmennuksillani. Aivan loistavaa. On hienoa saada ammattilaisilta palautetta ja toki saamani palautekin oli erittäin rohkaisevaa. Hyvä, että opintoihin kuuluu myös tällaista konkreettista oman työn arviointia ja palautetta.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Olinpa ahkera tänään. Viimeistelin kaksi jo jonkin aikaa hautunutta tehtävää ja vein ne blogiin. Tehtävät löytyvät Sivut-kansiosta.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Ensimmäiset sellaiset opetussessiot edessä, joissa on opiskelijakollega havainnoimassa. Mielenkiintoista ja mukavaa saada palautetta asiantuntijalta. Aiheena on palvelukokemuksen johtaminen. Tuttu aihe eikä ole ensimmäinen kerta kun siitä puhun. Toivottavasti kuitenkin osallistujat saavat uusiakin ajatuksia ja oivalluksia.

Tein tarkan opetussuunnitelman. Se löytyy "Sivut"-kansiosta. Olen huomannut, että minulle tarkka suunnittelu on paras tapa toimia. Olen kova puhumaan ja helposti täytän koko ilmatilan, jos en ole tarkoin miettinyt, mitkä asiat minä nostan  esille ja mitkä taas osallistujat pohtivat itse. Olen myös huomannut, että tarkka suunnitelma tuo osallistavassa työskentelyssä tarvittavaa joustavuutta. Pääsen nopeasti takaisin painopisteisiin, vaikka keskustelu välillä harhautuisikin sivupoluille.  Myös ajankäyttöä on helppo säädellä - käyttää joihinkin painokkaasti esille nousseisiin asioihin enemmän  aikaa ja vastaavasti jättää jotain asioita vähemmälle käsittelylle.

Kiinnostuneena odotan palautetta opetustuokioista!

maanantai 14. syyskuuta 2015

Tein yrittäjyyskasvatuksen mittariston itsearvioinnin omista taidoistani yrittäjyyskasvattajana. Kysymyksiin oli hankala vastata, koska pääosa opiskelijoistani on yrittäjiä ja jotkut asiat siis aivan itsestäänselviä. Mutta emme anna varsinaista yrittäjyyskasvatusta ja niinpä osa kysymyksistä vaati hieman tulkintaa.

Palautteen mukaan opetuksessa käytettävät sisällöt ja opetusmenetelmät olivat yrittäjyyden näkökulmasta erinomaisella tasolla. Toisaalta oppijoiden yritteliäisyyden tukijana saavutin vain keskitason arvion. Siinä onkin pohtimista, miten voisin menetelmävalinnoilla entisestään tukea oppijoiden itsenäistä ongelmanratkaisua ja tiedon hankintaa. Toimintakulttuuri ja oppimisympäristö kyllä tukevat yrittäjyyttä erinomaisella tasolla.

Mietittävää jäi varsinkin esimiesvalmennusten sisältöjen suhteen. Opiskelijat eivät ole vielä yrittäjiä, mutta osalla se on jo selvänä tähtäimenä. Toinen pohdittava asia on yhteistyö esim. yrittäjäjärjestöjen kanssa. Sitä emme juurikaan ole omien lähisidosryhmiemme lisäksi harjoittaneet. Mittaristo tarjosi siis varsin kiintoisan itsearvioinnin ja se kyllä ehdottomasti kannatti tehdä.

torstai 3. syyskuuta 2015

Auts, nyt todella osui ja upposi. Opettajakoulutuksen toisen lähijakson teemat ja työskentely osuivat tehokkaasti maaliin. Aivan erityisesti kolahti Katri Aaltosen kysymys, miten opiskelijakeskeisiä opetustilanteesi ovat. Kyllähän jokainen varmaan vastaa, että tottakai ne ovat hyvin opiskelijakeskeisiä ja oppilaslähtöisiä. Mutta kun Katri johdatti meidät syvemmälle kysymykseen, tuli mieleen lukuisia esimerkkejä, joissa olisi ollut viisasta toimia toisin, jos vain olisi osannut.

Keskeinen oivallus minulle oli rinnakkaissuunnittelun merkitys. Kuinka tärkeää onkaan suunnitella opetuskokenaisuus siitä näkökulmasta, mitä oppija tekee, kokee ja mihin hänellä on mahdollisuus. Onko hän passiivinen kuuntelija ja katselija vai onko hänellä aidosti mahdollisuus kysellä, testata, ratkaista, keskustella, kokeilla, yhdistää jne. Ainakin muutama valmennuskokonaisuuteni muuttaa tämän jälkeen muotoaan kun tarkastelen niitä uudelleen ja nyt oppijan näkökulmasta.

Entä kenen puhe täyttää tunnin? Vaikka olen jo vuosia taitojeni mukaan soveltanut yhteistoiminnallisia oppimismenetelmiä, jää omalla puheelleni silti monissa toteutuksissa aivan turhan paljon aikaa. Asia kyllä varmasti korjaantuu tuon rinnakkaissuunnitelun oivalluksen myötä.

Toteutukseltaan Katrin luento oli minulle sopiva. Tempo oli kiivas, mutta se ei minua haitannut. Osallistumista ja itse pohdintaa oli sopivasti alustusten joukossa. Toteutus oli myös hyvä käytännön esimerkki siitä, miten suurta ryhmää voidaan aktivoida.

Päivien muiden osioiden anti selkeytti opeopintojen koko kuvaa. Uusia harjoitteita ja tehtäviä tuli paljon. Mutta toisaalta henkilökohtaistaminen ja sen myötä mahdollisuus käyttää ja hyödyntää omia työtehtäviä, tekee työskentelystä mielekästä.

Oli todella hyvä, että käytimme aikaa sen kertomiseen, mitä itse kullakin on ryhmälle annettavaa. Toki jotain selvisi jo aloitusjaksolla, mutta siellä oli vielä niin paljon ihmeteltävää, että opiskelijakollegojen erityisosaaminen ei jäänyt mieleen, vaikka se olisikin tullut esille.
Väittelytehtävässä kierrokset näyttivät joillakin vähän nousevan. Tehtävä oli hauska ja kokosi järkevällä tavalla  opetuksen suunnittelun tärkeät palikat yhteen ja keskustelun kautta valotti niiden suhteita.

Pienryhmän työskentelylle oli annettu sopivasti aikaa. Ehdimme tehdä PITSin ja työstää jo YTOakin vähän eteenpäin. Ryhmä toimii vallan mainiosti ja meillä on toisiaan täydentäviä osaamisia ja työotteita. Kokonaisuutena oivat kaksi päivää. Taas olen täynnä virtaa ja energiaa opettajana kehittymisen polulla!