torstai 26. marraskuuta 2015
Viimeistelin kirjoituksen vertaismentoroinnista (löytyy sivuista). Tämä on viimeinen isompi yksilötehtävä, joka minulla oli opinnoissa suorittamatta. Asia on kiinnostava ja sen tutkiminen oli todella hyödyllistä. Tämä on mahdollista toteuttaa käytännössä välittömästi, sekin kannusti asiaa pohtimaan. Nyt vain odottelen palautetta kirjoituksestani,
maanantai 23. marraskuuta 2015
Olin eilen kuuntelemassa aivan mahtavaa koulutusta. Asioita kuljetettiin eteenpäin työyhteisöpelin avulla, jonka olen joskus kauan sitten tehnyt. Mahtavaa koulutuksesta teki se, että kouluttajat näyttelivät pelikysymyksiin liittyviä tärkeitä tapahtumia. Sekä ei-toivottuja että "oikeita" suorituksia. Tämä oli hauska ja mieleenpainuva tapa käsitellä välillä vaikeitakin työyhteisökysymyksiä. Osallistujat elivät vahvasti mukana ja keskustelua syntyi. Kouluttajilla oli kuitenkin koko ajan tiukasti valmennuksellinen ote eivätkä hauskat näytellyt tilanteet varastaneet koko showta. Kahden kouluttajan työskentelyä oli muiltakin osin mukava seurata. Tiedän, että he ovat suhteellisen tuore työpari, mutta yhteistyö oli niin hyvin harjoiteltua, että se sujui aivan saumatta. Opin myös tehokasta fläppien hyödyntämistä. Kouluttajapari työsti keskustelua ja tärkeitä asioita koko ajan fläpillä käyttämättä ainuttakaan diaa. Fläpit jäävät tiimille työkaluksia ja muistutukseksi käsitellyistä asioista.
Olipa todella opettavainen päivä!
Olipa todella opettavainen päivä!
torstai 19. marraskuuta 2015
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
Tänään seuraamassa aivan toisenlaista strategisen johtamisen luentoa. Ohjaaja on fasilitaattori ja hän käytti paljon fasilitoinnin menetelmiä työskentelyssään. Oli hienoa seurata, miten osallistujien omaa osaamista nostettiin esille ja hyödynnettiin. Työskentelyote oli tilaa ja aikaa osallistujille antava. Pidin siitäkin, että alustukseen ei käytetty ainoatakaan diaa vaan olennaiset asiat piirrettiin fläpille, yhteiseen muistiin. Vaikka olin kuunteluoppilaan roolissa, sain minäkin muutaman oivalluksen myös itse asiasta. Tarkempia havaintoja opetuksen seurantalomakkeella "sivuissa".
maanantai 9. marraskuuta 2015
Toinen lähijakso takana. Keskityimme erityisesti yrittäjyyden tuomiseen mukaan opetukseen. Keskustelu oli vilkasta ja sain monia hyviä ideoita, miten omassa opetuksessa voi kannustaa nuoria yrittäjyyteen ja miten voi tehdä oppilaitoksen ja yrittäjien välistä yhteistyötä. Määrätyllä tavalla tämä on minun maailmassani aivan itsestään selvyyskin, mutta uudet ideat ovat silti erittäin tervetulleita.
Opinnot ovat nyt tanakasti puolessa välissä. Yksi laajempi tehtävä on tekemättä ja lisäksi opetuksen seurantaa on vielä. Yhdessä ryhmän kanssa tehtävä YTO-tehtävä saatiin valmisteltua toteutusta vaille valmiiksi. Ryhmämme on toiminut alusta alkaen hienosti. Kannustamme toisiamme ja jokainen kantaa oman vastuunsa yhteisistä lopputuloksista. Tämän ryhmän kanssa on ilo opiskella.
Opinnot ovat nyt tanakasti puolessa välissä. Yksi laajempi tehtävä on tekemättä ja lisäksi opetuksen seurantaa on vielä. Yhdessä ryhmän kanssa tehtävä YTO-tehtävä saatiin valmisteltua toteutusta vaille valmiiksi. Ryhmämme on toiminut alusta alkaen hienosti. Kannustamme toisiamme ja jokainen kantaa oman vastuunsa yhteisistä lopputuloksista. Tämän ryhmän kanssa on ilo opiskella.
Tänään vasta sain aikaiseksi reflektoinnin ProCenter-koulutuksen asiakaspelistä, jota olin seuraamassa. Peliä pelattiin perinteisenä lautapelinä: pelilaudalla oli rasteja, joilla edettiin ison nopan osoittamaan tahtiin. Jokaisella rastilla oli case, jota pienryhmät käsittelevät. Yksi ryhmä toimii tuomarina ja pisteyttää muiden ryhmien vastaukset. Menetelmä oli todella mainio. Se aktivoi osallistujat sekä syvälliseen että laaja-alaiseen keskusteluun. Keskustelun ohjauksessa Kari M. käytti paljolti fasilitoinnista tuttuja menetelmiä. Seurasin peliä ja kirjasin itselleni työohjeita. Tarkoitus on, että jatkossa vedän nämä pelit itse. Siksikin olin todella hyvin mukana pelin tuoksinassa. Kiinnostava menetelmä ja erittäin hyvin tähän tarkoitukseen sopiva. Lopputuloksena syntyi kaupan toimintamalli asiakkuuksien johtamisessa että henkilökohtaiset tavoitteet oman toiminnan kehittämiseksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)