torstai 22. lokakuuta 2015

Nyt on opetustani olleet seuraamassa kaikki Kaasuttimen kaverit ja opettajamme. Palautteet löytyvät tuolta "sivuista". Yhteenvetona on todettava, että kovin kannustavaa palautetta sain. Ammatillisen kokemukseni koettiin näkyvän työotteessa. Menetelmiä oli käytössä ja ne olivat tilanteeseen sopivia. Huomiota kiinnitettiin myös tapaani kertoa tarinoita ja paljon esimerkkejä. Sitä pidettiin toimivana. Kehitettävää löytyi siitä, että voisin tarkemmin kuvata esityksen rakenteen heti aluksi. Näin osallistujat tietäisivät tarkemmin, mitä on tulossa. Tämä on hyvä idea ja otan sen ilman muuta käyttöön.

Kokonaisuutena oli etuoikeus saada näin paljon palautetta ammattilaisilta. Siihen on opettajan työssä harvoin mahdollisuus.

1 kommentti:

  1. Ohjauskäynti, Pirjo Kostiainen 22.10.2015 / K-kauppiasvalmennus

    Hei Pirjo,

    kuten jo palautekeskustelussamme totesin, toiminnassasi näkyi sekä vahva substanssin tuntemus että paneutuminen valmennuksen pedagogiikkaan. Pystyit luontevasti hyödyntämään valmennettavien kokemuksia muutoksen johtamisen teeman eteenpäin kuljettamisessa. Kontakti valmennettaviin oli luonteva, mitä helpotti se, että tunsit heidän taustojaan ja persooniaan. Vaikka kuinka tuntisi ihmiset henkilökohtaisesti, niin monet eivät kuitenkaan kykene luomaan sinun tavoin välitöntä ja luottamuksellista ilmapiiriä. Edes pakotettu loppukiri ei sotkenut tilannetta, vaan se kulki ikään kuin sen olisi ollut tarkoituskin edetä tapahtuneella tavalla.

    Jukan kanssa jo todettiinkin, että muutoksen johtamisen ja hallinnan teoreettiset hahmotukset olit oivallisesti pelkistänyt visuaalisesti muutamaan olennaiseen kohtaan. Tässä suhteessa annoit sopivasti yleistä näkemystä, joka sopi kohderyhmälle, jotka totesimme toiminnan ihmisiksi eikä teoreetikoiksi.

    Hallitsit hienosti ”villin” porukan sivupolut, pystyit antamaan liekaa ja taas palauttamaan keskustelun käsiteltävään asiaan. Tässä sinun oma elämänkokemuksesi ja huumorintajusi osoittivat toimivansa.

    Kokonaisuutena sessio kelpaa esimerkiksi kohderyhmäspesifistä valmennuksesta. Siinä iskettiin tulevien kauppiaiden kannalta olennaiseen teemaan, hyödynnettiin heidän kokemuksiaan ja näkemyksiään ja vietiin näkökulmaa sopivasti yleiseen ”teoreettiseen” suuntaan. Pystyit hienosti hallitsemaan tiivistetyn ja rönsyilemään pyrkivän tilanteen. Vaihdoit menetelmiä luennosta keskusteluun, ryhmäpohdintaa ja arviointiin niin, etteivät osallistujat sitä edes huomanneet vaan kaikki tapahtui hyvin jouhevasti ja luontevasti. Rytmitys toimi erinomaisesti. Huumorin ja asiantuntemuksen sekä luottamukseen perustuvan auktoriteettisi johdosta homma oli täysin sinun hanskassasi.

    Jukka jo totesikin omassa palautteessaan, ettei hänellä ole mitään erityistä kehittämisehdotusta. Ei ole minullakaan, tämän sinä osaat. Sen sijaan olisi hauska saada sinut vieraalle maaperälle opettamaan. En epäile, ettetkö menestyisi sielläkin, mutta voisi olla opettavainen kokemus opettaa nuoria tai vaikka työelämätaitoja maahanmuuttajille. Ainakin pääsisi muuttamaan omaa orientaatiotaan ja kohtamaan jännittäviä maailmoja.

    VastaaPoista